|
Post by Pannahinen on Feb 27, 2008 0:42:04 GMT 2
Viime viikot ovat olleet mielenkiintoisia. Projektini eristätyneisyydessä alkaa kantaa hedelmää. Nyt kun kerrankin oli paljon aikaa olla yksin. Ja miettiä, ja miettiä ja käydä sisäistä jaakobinpainia, loputonta itseään vastaan kinaamista... Prosessi on ollut pitkä, tapahtumat alkoivat toteuttaa elämää ympärilläni enkä voinut väistää kohtaloa.
Kuulostaa kornilta mutta löysin todella jumalan sisältäni. Siihen tilaan pääsin analyysin avulla. Pilkkomalla itseni pieniin palasiin, ja aina vaan palasiin ja palasiin. Kunnes materia loppui ja vastaan tuli puhdas energia itsessään, valon ja pimeän välinen erotus, vaan ei kumpikaan yksin, eikä erikseen. Oliko kenties jotain mitä en löytänyt ? Kyllä, itseä en löytänyt ja sitä ei myöskään ole, muuta kuin uskomustasolla aivojen sähköpiuhoja pursuavassa koneistossa.
On se ollut sen arvoista vaan, se ei ollut sitä mitä olin aina luullut sen olevan.
Kiitos Pete Valli, ja kiitos Sinä vanha Rasta, kuulet kyllä siellä pilven reunalla jos niin on ollakseen. Sanon oppimani asiat ääneen eteenpäin.
|
|
|
Post by chara on Mar 7, 2008 17:56:51 GMT 2
Seuraava on tarkoitettu ilmaistavaksi kohteliaasti, tuomitsematta ja kunnioittaen jokaisen meidän omaa ilmaisua. Silti, toivon ettei tämä kuulosta loukkaavalta -
Vai että itseä ei ole ? Jos näin, niin kuka on tuon tekstin kirjoittanut ? Jumala ? ..... Alkaa kuulostaa tutulta old age(uskonnot)/new age(uudet uskonnot) tavaralta. Niissä kun aina joku suuri opettaja valaistuu, ja tulee lopulta siihen johtopäätökseen, että on Jumala.
...."minä olen elossa", on oikeampi termi, kuin kenenkään yksilön sanoa, "minä olen elämä". Ei, yksilö ei ole Jumala, eikä myöskään ryhmä.
Se mitä Jumala on, en voi kirjoittaa sanoin, en näyttää kuvin. Ei sen puoleen kukaan mukaan voi sitä kertoa, tai termein kuvata. Se kirja mikä vapauttaa, ei ole kirjoitettu kirjaimin.
Valaistua ? To be illuminated ? Ei kiitos, ne tapaukset palvelevat toisenlaista asiaa. Tuntea elävänsä, tuntea totuus, sydämellä, jotain parempaa haluan. Suurempaa kuin nähdä kaunetta....tuntea rakkautta.
"Aivojen sähköpiuhoja pursuava koneisto" ? Kyllä sieltä päästä jotain elämääkin löytyy, muutakin kuin sähköä ja konetta....Ehkä tajuntaa ? Luovuutta ? Jopa Rakkautta ? Olenko aivan väärillä jäljillä....?
Onko se sitten hankalaa myöntää itsellemme, että on mahdollista että suurin pelkomme on oma itsemme ? Jos ei ole halua kohdata itseänsä ja olla sitä mikä aidosti on, joku muu kyllä käyttää sitä valtaa, minkä itse antaa pois itseltänsä.
Ottakaa vain yksikin "opettaja, profeetta, suojelija, pelastaja tms." oman itsenne ja Jumalan väliin, niin yhteytenne on rikki, se puhdas, mikä pitäisi olla esteetön toimiakseen oikein.
Tiedän, että monet haluavat pitää egonsa kurissa ja pienenä, etteivät ole liian minä-keskeisiä. Mutta se että kieltää sen, se ei ratkaise ongelmaa, päinvastoin....kyllä se voima, mikä itsessä vaikuttaa, täytyy kuitenkin jossain vaikuttaa, eli siellä omassa itsessä.
Olen poistanut Maya-postaukseni, koska havahduin siihen, että kyseinen uskonto edustaa näkemystä kaaoksesta ja jumalan puutteesta, kuin myös kaikki muutkin uskonnot yrittävät selittää täysin päinvastaista kuin mitä lupaavat ja samalla tulevat oman ja Jumalan yhteyden väliin. Elo ilman uskontoja on parantavaa ja puhdasta yhteyttä Jumalaan. Siihen, mitä muut uskontojen "päähenkilöt" lupaavat antaa, katteettomasti, tarjoten täysin päinvastaista.
Jos niiden oravanpyörään kuitenkin hyppää, kannattaa ehkä tarkasti selvittää, mitä ne yrittävät opettaa, eikä vain sitä hyvältä kuulostavaa kohtaa tarkastellen. Sillä aluksi vaikuttaa, että paketti tarjoaa hengellisyyttä, mutta tarkasti opit luettua ja sisäistettyä selviää, että ne ei kerro Jumalasta vaan sen puutteesta, kutsuvat Jumalaa joksikin, mitä se ei ole. Siihen voi jäädä jumiin, jos luulee Jumalaa siksi, mitä kirjoitettu sana kertoo ja elämää siksi, mitä sanotaan. Voi alkaa hylkimään elämää, kun sitä pelkää, koska käsittää/uskoo väärin.
Täydellinen rakkaus. Ei pelkoa, ei surua, ei kompromisseja. Oikean tiedon kun löytää, vaan ei näe, ei kuvin ei edes ajatuksin, sitä nauraa, helpottuneena huolesta ja jää hymyilemään. En valaistu, tulen vain nauramaan lisää, hymyillen elämälle.
Ja huomaan, että minä rakastan teitä.
|
|