Post by Iäinen Olema on Sept 14, 2006 16:02:46 GMT 2
Ajassa jota elämme, jossa koemme on monia vaihtoehtoja, jokainen ovi uuteen suuntaan. Läsnäolo lävistää kaiken olemuksellaan, mutta laadullisuuksissa on eroavaisuuksia. Valinnoista koituvia seurauksia voidaan tarkastella monilla tasoilla, mutta yksi olennaisista on motiivi.
Ihmisen on mahdollista toimia monin eri tavoin, ja itse perustella itselleen syytä käyttäytymiselleen. Useimmiten löydämme oikeutuksen niille asioille, joita tahdomme tehdä, tai joita olemme oppineet tekemään, tai uskomaan kaiken olevan juuri niin. Mutta jotta todella voisimme ottaa vastaan sen suuren ja arvokkaan vastuun, joka tiedostamisen ja ymmärryksen kautta laskeutuu elämäämme, meidän on rehellisesti kysyttävä teemmekö juuri niitä asioita joita meidän todella kuuluu tehdä? Jokainen päättää monessa määrin omasta elämästään eikä ketään voi sinänsä pakottaa toimimaan. Itse ei olekaan mikään erillinen, vaan olemme itsemme kautta yhteydessä siihen sisäiseen visioon, ja ääneen joka kehottaa kaikessa rakkaudessa ja viisaudessa meitä avaamaan silmämme näkemään asiat sellaisenaan.
Sydämessä on olemassa tieto totuuden loistosta, ja voi vain ihmetellä mikä ajaa toimiaan millään tavoin tuota tietoa vastaan. Miksi tehdä ensimmäistäkään tekoa, ajatella yhtään ajatusta joka sotii ikuista tietoa vastaan?
Onko meissä todellakin jotain sellaista, mikä ajaa kapinaan korkeampaa tietoisuutta vastaan? Miten määrittelemme itsemme, mitä me todella oikeastaan olemme? Puhdas olemus täynnä rakkautta joka virtaa Luojasta, ja jota persoonallisuus värittää sekä virittää. Onko meissä alunperin ollut mitään, mikä nousisi kapinaan täydellistä muotoa vastaan? Missä välissä sellainen olisi voinut iskostua meihin?
Pyhä Henki, yhteys Korkeimpaan toimivana voimana. Hänen kauttaan voimme ymmärtää mikä meissä itse asiassa on vierasta meihin kuulumatonta energiaa. Ja vapautua, saavuttaa näin puhtauden tila vailla demonisia pyrkimyksiä mielsipä ne sitten sisäisiksi tai ulkoisiksi. Vain tällöin voi todella tuntea itsensä sellaisena kuin on: Luojan tarkoituksenmukaisena luomuksena, jonka on määrä saavuttaa suuri täyttymys elämässään. Ei minkään edellisien kehollistumien vuoksi, vaan koska se on totuus meistä ja Jumalasta, pyhästä suhteesta Häneen joka on, on ollut ja on oleva iänkaikkisesti.
Siis kaikki, mikä ei kumpua syvemmästä olemuksestamme, ei noudata totuutta ja on näin ollen ainoastaan painolastina, jota kannamme kunnes ymmärrys alkaa sarastaa asioiden todellisesta luonteesta. Näemme kaiken uudessa valossa, joka on aiempaa kirkkaampaa. Se ei ole mikään erillinen loiste, vaan valo, joka paljastaa todellisuuden luonteesta enemmän kuin mitä siitä ennen kykeni ymmärtämään. Se on matka uudelle tasolle, uuteen ymmärrykseen. Se mikä oli ennen, ei enää voi olla. Ei sellaisenaan, vaan kaiken täytyy muuttua, saavuttaa juuri se taso jolla ymmärryksemme lepää. Oikeastaan on kysymys enemmänkin kehistä, jossa matkaamme kohti sisäistä keskipistettä äärettömyydessä. Tuo keskipiste on olemassa, kaikki liittyy siihen mutta jokaisen uuden oivalluksen myötä hahmotamme koko rakennelman paremmin, huomaamme oman suhteemme Kaiken Elämän Sydämeen, Häneen joka kaiken persoonallisuuden keskus ja lähde on.
Voiko siis matkansa aikana säilyttää kaiken juuri kokemassaan tilassa; muistot säilyvät mutta saavat kokonaan uusia merkityksiä navigoidessamme eteenpäin kohti sisäistä ymmärrystä ja sen heijastamaa valoa. Usein totuus pakottaa meidät jättämään elämästämme pois sellaista, minkä olemme alkaneet aistia olevan enemmänkin este kuin portti jonnekin minne meidän tulisi kulkea. Kaikelle on aikansa, mitä sen olemiseen tulee. Ja aika on rajallista. Se on alkanut, ja on loppuva. Mutta ajassa vaikuttaa myös ikuisuuden elementit ja organismi, ikuinen henki ja tietoisuus sielun selviytymisestä. Siinä määrin missä kykenemme sisäistämään Hengen lait elämässämme ja itseemme, Jumalan Tahdon täysimääräisen toteuttamisen, on meidän mahdollista säilyttää muotomme toimivana. Puhun nyt muodosta myös hieman abstraktimmassa merkityksessä, mutta tulee myös aikoja jolloin meidän on annettava pois se mikä on ollut, täysin alastoman astua tuntemattoman eteen ilman pelon sokeuttavaa vaikutusta ja vain katsottava mikä edessämme aukeaa.
Jumala ei ole ankara, mutta yhteytemme Hänen lisäksi ulottuu myös syiden ja seurausten laajaan verkostoon joka tässä maailmassa voimakkaasti vaikuttaa. Pelolla on juurensa, valheella on juurensa, hetki aikatodellisuusjatkumossa joka pitää ne elossa, lävistäen ihmistajunnan. Miltei kaikki tässä maailmassa jotenkin liittyy tuohon, joko palvelleen korkeampaa päämäärää itsetietoisena, tai aiheuttaen suurempaa tarvetta tietoisuuden aktiiviselle vaikuttamiselle myönteiseen suuntaan. On oltava hyvin tarkka ja aistittava, tiedostettava ja noudatettava Jumalan ilmoittamaa ja iäisyydessä kuuluvaa totuutta. On oltava rohkea ja katsottava miten asiat omassa elämässä todella suhteutuvat kaiken alkuperäiseen tarkoitukseen.
Maailma jatkaa kulkuaan, ihmiskunta sen airuena kohti parempaa ja pahempaa huomista. Paljon heräämistä tapahtuu, kun tiedostetaan se pakottava tarve muuttaa asiain tilaa. Ja joka päivä tiedostaa itsessään vaikuttavien voimien läsnäolon, mihin ne ovat johdattamassa tiensä kulkijaa, elämänsä näkijää. Täytyy pyrkiä aistimisen puhtauteen, nähdäkseen asiat sellaisenaan. Ja nähdäkseen asiat sellaisenaan, on kyettävä ylittämään tietty aistimisen raja joka ei enää liity arvojen antamiseen, vaan totuuden hohde näyttäytyy tanssien ja kuuluen musiikkina joka on enemmänkin liikettä olevaisuudessa. Me annamme asioille merkityksen niiden itsensä vuoksi. Merkitys, sanana laaja, Ei käsitteellisenä ajatuskuviona jota voi erehtyä pitämään ainoastaan näkemyksenä, vaan sydämen kautta yhteydessä kaiken aistimisen todellisuuteen joka tulee luoksemme kun sitä kutsutaan. Ja sitä kutsutaan olemuksen välityksellä. Puhtautta, henkeä, pyhää olemassaoloa, sen syvintä olemusta joka paljastuu aina vain selvempänä pintojensa alta. Heart-core breathing. Breath-taking, breath-giving.
Olemuspuolia jotka ovat kuin kukan terälehdet, kätkien elämän syntyprosessin alkulähteen, ja vain ne jotka sitä janoavat, jotka ovat valmiita lentämään maailmaan ääriin sitä kerätäkseen löytävät sen luo ja saavat sammuttaa janonsa. Voivat kohottaa huulilleen pyhän maljan ääriään myöten täynnä elämän puhtainta nektaria, hengittävää ja luokseen kutsuvaa ikuisuutta itseään. Kuulkaa sen kutsu, noudattakaa sitä, ja antakaa löytää itsenne luo.
Hienoja ajatuksia, jotka tässä maailmassa vaativat äärimmäistä kurinalaisuutta, hengellistä pyhittäytymistä ja omistautumista vaalimaan Jumalan totuutta. Sitä ei voi kahlita, ei puristaa ei kätkeä, kaikkialta se antaa itsensä kutsua mutta kaikesta sitä ei voi löytää. Meitä koetellaan, ymmärrystämme ja todellista tahtoamme löytää se tie joka johtaa täydellistymisen kohtaloon. Tämä on kaikkea muuta kuin helppoa, koska meidän todellakin täytyy kuoria itsemme, kerros kerrokselta, tottumus tottumukselta, uskomus uskomukselta kunnes mitään ulkopuolista ei ole enää jäljellä. Ainoastaan me itse. Itse asiassa ulkopuolisesta on tullut sisäistämisen kautta itseä, siitä mikä siinä omaa potentiaalin siihen. Tiedostamattomuuden harhaa ei enää ole eksyttämässä, se ei enää omaa potentiaalia siihen. Vain ja ainoastaan yksilön tahto yhdistyneenä Jumalan Tahtoon; uusi olento on syntynyt. Ikuinen liitto ja kaiken ilon lähde. Erillisyys on päättynyt, olemme kasvaneet ulos mielen vankilasta.
Kuinka todella pystyä siihen? Antamalla itsensä, kokonaan, pitämättä mitään itsellään. Mitä enemmän, mitä täysimääräisemmin, sitä varmempaa on muuttuminen ja Itsensä muistaminen. Kärsimys voi olla siunaus, aivan kuten kuoleman kautta ihminen jättää jälkeensä karkean aistimaailman ja siirtyy ylempään ja hienojakoisemman, täydellisemmin henkeä ilmentävän todellisuuden kokemiseen. Kuoleminen voi olla armoa, sitä voi saada osakseen joka päivä kuolemalla sille mitä ei ole, ja syntymällä sille mikä on. Antautumus, aistimaailman porteilla asetettava vaatimus.
Aistin sen mitä näen, ja minä näen ikuisuuden, se muistuttaa minua ajasta jolloin aikaa ei ollut. Näen silmilläni, mutta katson sielullani. Nyt se on. Ja se vain on ja tulee. Kuinka kukaan voisi olla näkemättä, aistimatta, niistä jotka ovat itsensä antaneet? He jotka todella näkevät.
Johdata minua kohti äärettömyyden syntysijaa jossa tiedän Sinun asuimesi ja valtaistuimesi olevan, Kohtaloni Hallitsija. Jumalaiset kasvosi katsovat suuntaani, ja minä tunnen sen vaikken sinua vielä näe. Näen sinun luontosi ja tunnen kuinka se hengittää pyhyyden ikuista sanaa. Otan sen itseeni ja minä puhdistun. Sinä tosi ja alkuperäinen. Olkoon jokainen eloni hetki mieleisesi. Pyhässä.
Iäinen Olema
Ihmisen on mahdollista toimia monin eri tavoin, ja itse perustella itselleen syytä käyttäytymiselleen. Useimmiten löydämme oikeutuksen niille asioille, joita tahdomme tehdä, tai joita olemme oppineet tekemään, tai uskomaan kaiken olevan juuri niin. Mutta jotta todella voisimme ottaa vastaan sen suuren ja arvokkaan vastuun, joka tiedostamisen ja ymmärryksen kautta laskeutuu elämäämme, meidän on rehellisesti kysyttävä teemmekö juuri niitä asioita joita meidän todella kuuluu tehdä? Jokainen päättää monessa määrin omasta elämästään eikä ketään voi sinänsä pakottaa toimimaan. Itse ei olekaan mikään erillinen, vaan olemme itsemme kautta yhteydessä siihen sisäiseen visioon, ja ääneen joka kehottaa kaikessa rakkaudessa ja viisaudessa meitä avaamaan silmämme näkemään asiat sellaisenaan.
Sydämessä on olemassa tieto totuuden loistosta, ja voi vain ihmetellä mikä ajaa toimiaan millään tavoin tuota tietoa vastaan. Miksi tehdä ensimmäistäkään tekoa, ajatella yhtään ajatusta joka sotii ikuista tietoa vastaan?
Onko meissä todellakin jotain sellaista, mikä ajaa kapinaan korkeampaa tietoisuutta vastaan? Miten määrittelemme itsemme, mitä me todella oikeastaan olemme? Puhdas olemus täynnä rakkautta joka virtaa Luojasta, ja jota persoonallisuus värittää sekä virittää. Onko meissä alunperin ollut mitään, mikä nousisi kapinaan täydellistä muotoa vastaan? Missä välissä sellainen olisi voinut iskostua meihin?
Pyhä Henki, yhteys Korkeimpaan toimivana voimana. Hänen kauttaan voimme ymmärtää mikä meissä itse asiassa on vierasta meihin kuulumatonta energiaa. Ja vapautua, saavuttaa näin puhtauden tila vailla demonisia pyrkimyksiä mielsipä ne sitten sisäisiksi tai ulkoisiksi. Vain tällöin voi todella tuntea itsensä sellaisena kuin on: Luojan tarkoituksenmukaisena luomuksena, jonka on määrä saavuttaa suuri täyttymys elämässään. Ei minkään edellisien kehollistumien vuoksi, vaan koska se on totuus meistä ja Jumalasta, pyhästä suhteesta Häneen joka on, on ollut ja on oleva iänkaikkisesti.
Siis kaikki, mikä ei kumpua syvemmästä olemuksestamme, ei noudata totuutta ja on näin ollen ainoastaan painolastina, jota kannamme kunnes ymmärrys alkaa sarastaa asioiden todellisesta luonteesta. Näemme kaiken uudessa valossa, joka on aiempaa kirkkaampaa. Se ei ole mikään erillinen loiste, vaan valo, joka paljastaa todellisuuden luonteesta enemmän kuin mitä siitä ennen kykeni ymmärtämään. Se on matka uudelle tasolle, uuteen ymmärrykseen. Se mikä oli ennen, ei enää voi olla. Ei sellaisenaan, vaan kaiken täytyy muuttua, saavuttaa juuri se taso jolla ymmärryksemme lepää. Oikeastaan on kysymys enemmänkin kehistä, jossa matkaamme kohti sisäistä keskipistettä äärettömyydessä. Tuo keskipiste on olemassa, kaikki liittyy siihen mutta jokaisen uuden oivalluksen myötä hahmotamme koko rakennelman paremmin, huomaamme oman suhteemme Kaiken Elämän Sydämeen, Häneen joka kaiken persoonallisuuden keskus ja lähde on.
Voiko siis matkansa aikana säilyttää kaiken juuri kokemassaan tilassa; muistot säilyvät mutta saavat kokonaan uusia merkityksiä navigoidessamme eteenpäin kohti sisäistä ymmärrystä ja sen heijastamaa valoa. Usein totuus pakottaa meidät jättämään elämästämme pois sellaista, minkä olemme alkaneet aistia olevan enemmänkin este kuin portti jonnekin minne meidän tulisi kulkea. Kaikelle on aikansa, mitä sen olemiseen tulee. Ja aika on rajallista. Se on alkanut, ja on loppuva. Mutta ajassa vaikuttaa myös ikuisuuden elementit ja organismi, ikuinen henki ja tietoisuus sielun selviytymisestä. Siinä määrin missä kykenemme sisäistämään Hengen lait elämässämme ja itseemme, Jumalan Tahdon täysimääräisen toteuttamisen, on meidän mahdollista säilyttää muotomme toimivana. Puhun nyt muodosta myös hieman abstraktimmassa merkityksessä, mutta tulee myös aikoja jolloin meidän on annettava pois se mikä on ollut, täysin alastoman astua tuntemattoman eteen ilman pelon sokeuttavaa vaikutusta ja vain katsottava mikä edessämme aukeaa.
Jumala ei ole ankara, mutta yhteytemme Hänen lisäksi ulottuu myös syiden ja seurausten laajaan verkostoon joka tässä maailmassa voimakkaasti vaikuttaa. Pelolla on juurensa, valheella on juurensa, hetki aikatodellisuusjatkumossa joka pitää ne elossa, lävistäen ihmistajunnan. Miltei kaikki tässä maailmassa jotenkin liittyy tuohon, joko palvelleen korkeampaa päämäärää itsetietoisena, tai aiheuttaen suurempaa tarvetta tietoisuuden aktiiviselle vaikuttamiselle myönteiseen suuntaan. On oltava hyvin tarkka ja aistittava, tiedostettava ja noudatettava Jumalan ilmoittamaa ja iäisyydessä kuuluvaa totuutta. On oltava rohkea ja katsottava miten asiat omassa elämässä todella suhteutuvat kaiken alkuperäiseen tarkoitukseen.
Maailma jatkaa kulkuaan, ihmiskunta sen airuena kohti parempaa ja pahempaa huomista. Paljon heräämistä tapahtuu, kun tiedostetaan se pakottava tarve muuttaa asiain tilaa. Ja joka päivä tiedostaa itsessään vaikuttavien voimien läsnäolon, mihin ne ovat johdattamassa tiensä kulkijaa, elämänsä näkijää. Täytyy pyrkiä aistimisen puhtauteen, nähdäkseen asiat sellaisenaan. Ja nähdäkseen asiat sellaisenaan, on kyettävä ylittämään tietty aistimisen raja joka ei enää liity arvojen antamiseen, vaan totuuden hohde näyttäytyy tanssien ja kuuluen musiikkina joka on enemmänkin liikettä olevaisuudessa. Me annamme asioille merkityksen niiden itsensä vuoksi. Merkitys, sanana laaja, Ei käsitteellisenä ajatuskuviona jota voi erehtyä pitämään ainoastaan näkemyksenä, vaan sydämen kautta yhteydessä kaiken aistimisen todellisuuteen joka tulee luoksemme kun sitä kutsutaan. Ja sitä kutsutaan olemuksen välityksellä. Puhtautta, henkeä, pyhää olemassaoloa, sen syvintä olemusta joka paljastuu aina vain selvempänä pintojensa alta. Heart-core breathing. Breath-taking, breath-giving.
Olemuspuolia jotka ovat kuin kukan terälehdet, kätkien elämän syntyprosessin alkulähteen, ja vain ne jotka sitä janoavat, jotka ovat valmiita lentämään maailmaan ääriin sitä kerätäkseen löytävät sen luo ja saavat sammuttaa janonsa. Voivat kohottaa huulilleen pyhän maljan ääriään myöten täynnä elämän puhtainta nektaria, hengittävää ja luokseen kutsuvaa ikuisuutta itseään. Kuulkaa sen kutsu, noudattakaa sitä, ja antakaa löytää itsenne luo.
Hienoja ajatuksia, jotka tässä maailmassa vaativat äärimmäistä kurinalaisuutta, hengellistä pyhittäytymistä ja omistautumista vaalimaan Jumalan totuutta. Sitä ei voi kahlita, ei puristaa ei kätkeä, kaikkialta se antaa itsensä kutsua mutta kaikesta sitä ei voi löytää. Meitä koetellaan, ymmärrystämme ja todellista tahtoamme löytää se tie joka johtaa täydellistymisen kohtaloon. Tämä on kaikkea muuta kuin helppoa, koska meidän todellakin täytyy kuoria itsemme, kerros kerrokselta, tottumus tottumukselta, uskomus uskomukselta kunnes mitään ulkopuolista ei ole enää jäljellä. Ainoastaan me itse. Itse asiassa ulkopuolisesta on tullut sisäistämisen kautta itseä, siitä mikä siinä omaa potentiaalin siihen. Tiedostamattomuuden harhaa ei enää ole eksyttämässä, se ei enää omaa potentiaalia siihen. Vain ja ainoastaan yksilön tahto yhdistyneenä Jumalan Tahtoon; uusi olento on syntynyt. Ikuinen liitto ja kaiken ilon lähde. Erillisyys on päättynyt, olemme kasvaneet ulos mielen vankilasta.
Kuinka todella pystyä siihen? Antamalla itsensä, kokonaan, pitämättä mitään itsellään. Mitä enemmän, mitä täysimääräisemmin, sitä varmempaa on muuttuminen ja Itsensä muistaminen. Kärsimys voi olla siunaus, aivan kuten kuoleman kautta ihminen jättää jälkeensä karkean aistimaailman ja siirtyy ylempään ja hienojakoisemman, täydellisemmin henkeä ilmentävän todellisuuden kokemiseen. Kuoleminen voi olla armoa, sitä voi saada osakseen joka päivä kuolemalla sille mitä ei ole, ja syntymällä sille mikä on. Antautumus, aistimaailman porteilla asetettava vaatimus.
Aistin sen mitä näen, ja minä näen ikuisuuden, se muistuttaa minua ajasta jolloin aikaa ei ollut. Näen silmilläni, mutta katson sielullani. Nyt se on. Ja se vain on ja tulee. Kuinka kukaan voisi olla näkemättä, aistimatta, niistä jotka ovat itsensä antaneet? He jotka todella näkevät.
Johdata minua kohti äärettömyyden syntysijaa jossa tiedän Sinun asuimesi ja valtaistuimesi olevan, Kohtaloni Hallitsija. Jumalaiset kasvosi katsovat suuntaani, ja minä tunnen sen vaikken sinua vielä näe. Näen sinun luontosi ja tunnen kuinka se hengittää pyhyyden ikuista sanaa. Otan sen itseeni ja minä puhdistun. Sinä tosi ja alkuperäinen. Olkoon jokainen eloni hetki mieleisesi. Pyhässä.
Iäinen Olema